torstai 20. joulukuuta 2012

Piparitalo

Piparitalo kuuluu myös meidän perheen jouluperinteisiin ja näitä luomuksia äiti sitten vahtii silmä tarkkana aattoon asti, sillä lahjojen jaon jälkeen saa luvan talon tuhoamiseen.
Eikä siinä kauaa tällä kokoonpanolla kulukaan!
Vihdoin ja viimein koin Ahaa-elämyksen sulan sokerin kanssa työskentelyssä: sokerin ei kannata antaa sulla kirkkaaksi liemeksi asti vaan juuri ja juuri pehmenneeksi sokerimassaksi.
Näin ei piparitalon osiin tule palaneen sokerin makua ja osia on helpompi liimailla.
Tämä toki vaatii samaan aikaan tarkkaa hellan levyn lämpötilan säätämistä valmistuksen aikana.
Meillä tämän mahdollisti lehmänhermoinen iskä, joka viihdytti lapsia pitkän hetken äidin saadessa rauhan jouluiselle työskentelylleen :)




Kuusen tein leikkaamalla pitkulaisen, hieman vinon kolmion leivinpaperista ja kaavalla tein 4 kpl kuusen osia.
Osat liimattiin sulalla sokerilla tasaisista reunoista vastatusten ja koristelut mielikuvituksen mukaan.


OIKEIN LÄMMINTÄ JA TUNNELMALLISTA JOULUA KAIKILLE!!
Päiväkotilaisten joulujuhla alkamassa 3 tunnin päästä ja äiti muistaa, että ne hoitajien kiitoslahjat kuluneesta vuodesta on vieläkin siellä kaupassa...
Mutta ei hätää kunhan pakastimessa on aina valmiina Kinuskissan ohjeen mukaisesti valmistettua piparitaikinaa!
Sydämet leikattu vapaalla kädellä, koristeltu pikeeripalloilla ja hopeakuulilla.
Äidin 3,5-vuotias muusa ideoi vielä lumikukkia toffeepalloista ja punaisesta pikeerikuorrutteesta.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kukkia..

Valkoisia Kallankukkia harjoittelumielessä

Työkaluja

Valkoisesta sokerimassasta muotoiltuja työkaluja, jotka kuivuttuaan maalattu mustalla pastavärillä ja hopeatomulla.

Makeaa ja raikasta

Sopivan makea ja raikas kakku Digestive-pohjalla ja valkosuklaa-nougat-täytteellä. Suklaakoristeiden idean sain nisunassu-blogistilta. Koristeiden teko on haastavaa ( kannattaa siis tehdä useampi varastoon ) mutta lopputulos palkitsee! Kakku on aikaisempia harjoituskappaleitani, joten täyte on tehty kaupasta saatavasta Nougat-moussevalmisteesta. Mutta hyvää oli näinkin :)