maanantai 30. syyskuuta 2013

YLLÄTYSKAKKU

Kakara intoutuu välillä yllättämään asiakkaitaan kakuilla ja tässä peruskermakakku, valkosuklaamoussella.
Pahoittelen kuvan laatua, se kun piti räpsäistä pikapikaa ennen kakunsaajan saapumista ;)




SYNTYMÄPÄIVÄSANKAREILLE!!

Pyydettiin kakkua, jossa yhdistyisi 8 vuotta täyttävän pojan ja 2 vuotta täyttävän tytön juhlat.
Tytölle on mielestäni aina helppoa löytää koristeluidea, vähän pinkkiä ja herkkyyttä mutta pojat on usein niitä haastavampia ;)
Kun kuulin pojan pitävän jalkapallosta, mieleen tuli heti oma pelipaita ikävuosiluvulla ja jalkapallo!
Noh...kyllähän pallon varmasti jalkapalloksi tunnistaa muta helppoa sen kuviointi ei ollut :D
Täytteenä valkosuklaamousse.


LIHAVOILEIPÄKAKKUA

Kakussa täytteenä lempparini meetwursti ja palvikinkku creme fraichella ja sulatejuustolla :)


keskiviikko 11. syyskuuta 2013

SUKLAARUUSUKOKEILUJA

Jotain uutta on aina kokeiltava ja aikani tuota silikonista ruusumuottia katsellessani päätin kokeilla suklaasta ruusun tekoa.
Sulatettua suklaata siis valutetaan silikonimuottiin ja annetaan jähmettyä kunnolla.
Hidasta ja aikaa vievää touhua, jos näitä muotteja ei ole n. 20 kpl ja aikomuksena koristella iso kakku.
Vähän turhan hätäisesti itsekin ruusuja rupesin muotista ulos "pullauttamaan" mutta oppia ikä kaikki ;)


PIKKU PALOMIEHELLE

Pienelle miehelle osaksi synttärikakkua.
Koriste tehty marsipaanista ja sokerimassasta.



maanantai 26. elokuuta 2013

METWURSTIA JA SAUNAPALVIA

Syntymäpäiväjuhlien lihakakkuun toivottiin tuhdimpi täyte.
Siispä metwurstia sulatejuustolla ja saunapalvia creme fraichella.
Mausteeksi persiljaa ja mustapippuria.
Koristeeksi ruukkusalaattia, metwurst-viipaleita, kurkkua ja paprikaa.


GRAAVILOHIVOILEIPÄKAKKU

Pyydettiin syntymäpäiväjuhliin voileipäkakkuja ja kalakakun täytteeksi graavilohta.
Siispä kakun väliin valmistui graavilohta tuorejusston kaveriksi, mausteeksi tilliä, ruohosipulia, majoneesia ja sitruunaa.
Toiseksi täytteeksi raejuustoa,voita ja kananmunahaketta.
Ja pyöreään vuokaan vaihtelun vuoksi ;)
Koristeeksi salaattisekoitusta, graavilohiruusukkeita ja sitruunaviipaleita.



PÄTKISKAKKU

Työkaverilta saatua Pätkis-kakkureseptiä oli pakko heti kokeilla ja kielen vie mennessään!
Tämä ohje on mitoitettu pyöreälle kakkuvuoalle mutta kaksinkertaisena onnistuu uunipellille :)
Kuvaaja heti napsaisemaan kuvan vasta puolikkaasta kakusta, kun kotipihan autoremppareiskat napsivat puolet herkusta parempiin suihin ;)


                                         PÄTKISKAKKU

Pohja:  3       munaa
           3 dl    sokeria
           4 dl    vehnäjauhoja
           2 tl     leivinjauhetta
           1 tl     vaniljasokeria
           1        Pätkis-pussi
           150 g voita
           1 prk kermaviiliä

Kuorrute: 1             talousuklaalevy
                75-100 g voita

1. vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.
2. sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti nostellen munavaahtoon.
3. sulata voi ja Pätkikset mikrossa tai vesihauteessa.
4. lisää suklaaseos ja kermaviili taikinaan.
5. paista 175 `C  n. 45 min.
6. sulata kuorrutteen suklaa ja voi keskenään ja levitä veitsellä jäähtyneen kakun pinnalle.

Seuraksi sopii vaniljajäätelö, kermavaahto tai aprikoosimarmeladi.



torstai 8. elokuuta 2013

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

RIPPIJUHLAAN

Rakas esikkoni pääsi ripille viime lauantaina ja kakkutoiveena hänellä oli oma kuva.
Siispä taas kiikutin kuvan Paakari Piparmintulle ja hyvä tuli :)
2-kerroksisessa kakussa täytteinä mansikka-, ja suklaamousset.
Ruusut sokerimassaa ja päällystemassat vaahtistaikinaa.

Tekemäni kakut ovat runsaita isolla S:llä, joten tästä olisi riittänyt 40 hengelle hyvinkin :D


torstai 25. heinäkuuta 2013

KAKKUTUET

Viikonloppuna ensimmäistä kertaa 2-kerroksinen kakku rippijuhliin.
Avuksi Wiltonin kakkutuet.


NEROKAS KAKKUVUOKA

Tällainen vuoka pitäisi olla ihan jokaisella!
Ei enää yksitellen kääretorttupohjan paistamista ja reunojen siistimistä.
Tätä "kehikkoa" säätelemällä saat erikokoisia kakkupohjia ihan neliön mallisesta hyvinkin suureen, suorakulmion malliseen.
Tavalliselle uunipellille leivinpaperia, kehikko päälle haluamasi kokoisena ja taikina kaadetaan kehikon sissän.
Ja eikun uuniin :)


RUUSUJA TÄRKEÄÄN PÄIVÄÄN...


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

PYÖREÄ VOILEIPÄKAKKU

Sain pyynnön tehdä 2 voileipäkakkua rippijuhliin, mitoitus 20 hengelle.
Pitkästä aikaa tein pyöreät kakut, vähän vaihtelua niihin perussuorakulmion muotoisiin.

Lihakakun täytteenä savupalvikinkku-, ja meetwurstipersiljatäytteet.
Kuorrute tuorejuustoa ja smetanaa.


Kalakakun täytteena kylmäsavulohi-, ja munakurkkuhake-täytteet.
Kuorrute katkaraputuorejuustoa ja smetanaa.
Ja yhtenä koristeista Karambola-hedelmäsiivuja.
inun ihan lempparikoristeaines :D


tiistai 18. kesäkuuta 2013

MANSIKKAKAKKUA

Pyydettiin juhannukseksi kunnon mansikkakakku ja saamansa pitää :)
Täytteenä mansikkamousse.



sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Jonne Aaron-fanille

Valmistujaiskakuksi pyydettiin kakkua Jonne Aaronin kuvalla.
Kuvan teetti Paakari Piparminttu ja kuvasta tulikin hieno.
Kakun täytteenä Baileys`s-mousse.
Kakkukuva ei toiminut toivotulla tavalla, aiemmin olen käyttänyt vohvelipohjaisia kuvia ja ne eivät ole kupruilleet tällä tavalla kuin ko. kuva sokeripaperipohjalla.
Mutta oppia ikä kaikki, tilaaja oli tyytyväinen :)


Valmistujaiskakkua lähihoitajalle

Pitkän ja antoisan urakan tehneelle lähihoitajaksi valmistuneelle sain kunnian tehdä kakun.
Toiveena oli suklaamoussetäyte ja jotakin vaaleanpunaista.
Siispä Marevan-pillereitä ;)
Koristeet sokerimassaa ja vaahtismassaa.


Apuvälineitä

Sain tämän kakun kostutukseen sopivan pullon hyvältä ystävältä.
Alunperin tarkoitettu grillilihan marinointiin mutta sopii suorastaan loistavasti kakkujen kostutukseen.
Silikoninen pää myötäilee kakun pintaa ja kostutuksesta tulee millilleen tasainen :)


lauantai 1. kesäkuuta 2013

SAVULOHIKAKKU

Savulohta kermaisella täytteella ja yrteillä höystettynä!

KEVYT KALKKUNAVOILEIPÄKAKKU

Voileipäkakun tilaaja toivoi kevyen vaihtoehdon, joten kalkkuna sopi mielestäni siihen tarkoitukseen hyvin.
Ja tomaattiruusukin onnistui onneksi yli odotusten, melkoista huolellisuutta kun tuo tomaatin kuoriminen vaatii ;)


VALMISTUJAISKAKKU KOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE

Pyydettiin mansikkakakkua, joka ei mieluusti ole liian makea.
Siispä täytteenä suklaamousse ja mansikkamousse.
Kermapursotukset Flora Vispiä ja päällä suklaarullia sekä suklaalla koristeltuja, herkullisia mansikoita.


SUKLAARULLIA

Tässä on helppotekoinen koriste niin täytekakkuun kuin juustokakunkin päälle!
Itse olen löytänyt idean Nisunassun blogista.
Ja käytettäväksi suklaaksi käy tumma, maito-, tai valkosuklaa.
Itse käytän Rainbow:n leivontasuklaita.
Myös Pandan suklaasta nämä onnistuvat.

Paloittele suklaa kulhoon.
Voit sulattaa vesihauteessa tai mikrossa.


Itse sulatan suklaan mikrossa, lämmittäen muutaman sekuntin kerrallaan ja välillä lusikalla sekoittaen.


Leikkaa leivinpaperista tarvitsemasi kokoinen neliö.
Isomman paperineliön avulla saat reilumman kokoisia rullia, pienemmällä pienempiä.
Kuvan rulliin leikkasin 15 x 17 cm:n neliöt.

Suklaaviirut kannattaa tehdä aika reilun kokoisiksi, etteivät halkeile pakastimesta otettaessa.
Voit käyttää myös pursotuspussia, itse olen kokenut lusikan kätevämmäksi :)


Tummista suklaista tehdessä voi rullan siirtää suoraan pakkaseen kovettumaan mutta valkosuklaalla täytetty paperi kannattaa hetkeksi laittaa jääkaappiin jähmettymään, valuu muuten paperista pois!

Tärkeää on jättää paperin toisesta reunasta muutama cm ilman suklaata, sillä paperia rullaamalla saat täydellisemmän ympyrän, kun suklaata sisältävä reuna rullautuu hieman paljaan leivinpaperireunan päälle.

Kuva toivottavasti selventää neuvoani :)

Kiinnitä rulla yläosasta klemmarilla tai teipin palalla, säilyttää paremmin muotonsa.
Ja sitten rullat pyystyyn pakastuksen kestävään astiaan, tässä tapauksessa kahvimukiin ;)

Rullia kannattaa tehdä useampi "varaosiksi" sillä saattavat syystä tai toisesta hajoilla, kun paperia rullaa auki.
Rullat kannattaa tehdä edellisenä iltan ja antaa olla yön yli pakkasessa.

Valmiit rullat avataan hellävaraisesti auki ja ovat valmiit käytettäväksi!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

HINNASTO

Kermatäytekakku                                alk. 50 e

Massapäällysteinen täytekakku            alk. 65 e

Voileipäkakut                                       50 e
(liha,kala,kasvis)

Piirakat/uunipellillinen
(suolainen,makea)                                35 e

Cup Caket                                           3 e/kpl, minimitilaus 10 kpl
(koristeltu)

Keksit                                                 1,50 e/kpl, minimitilaus 30 kpl
(koristeltu)

Tuulihatut                                            0,80 e/kpl, minimitilaus 50 kpl
(suolainen,makea)

Koristeet:

Kukat, yms.

pienet, halkaisija  max. 2 cm                0,50 e/kpl, minimitilaus  20 kpl

keskikokoiset, halkaisija max. 10 cm    1,50 e/kpl, minimitilaus  10 kpl

suuret, halkaisija max. 15 cm                2 e/kpl, minimitilaus        5 kpl

Kastekoristeet, hääkoristeet,
asetelmat yms.                                      25 e.

Kuva kakkuun                                      20 e.

Kakun minimikoko 20 henkeä, lopulliseen hintaan vaikuttaa koristeet ( ainekset, koko, määrä jne. ) ja hinta neuvotellaan yhdessä asiakkaan kanssa!

Kuljetusmaksu                                      10 e/tilaus

Laskutuksen hoitaa osuuskunta Ukko.fi




KUPPIKAKKUJA RAKASTUNEILLE

Lempeää ja romanttista rakastuneille <3


KESÄISIÄ KUPPIKAKKUJA

Perus cup cake-taikina ja koristukset maustettua sokerimassaa.
Kokeilin kuppikakkujen kostutusta vaniljamaidolla kunhan olivat hieman jäähtyneet ja lopputulos oli entistäkin muhevampi ja suussasulavampi.

Tästä sainkin jatkoidean kokeilla erilaisia liköörikostutuksia.


maanantai 13. toukokuuta 2013

TUULIHATTUJEN VIEMÄÄ...

Pyydettiin isohko määrä tuulihattuja, suolaisella täytteellä tällä kertaa ja kinkkutäyte on se, joka lähes aina sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Tästä taikinasta tulee 50 kpl melko isohkoja tuulihattuja.

Taikinaan tulee 100 g margariinia, 2 dl vettä, 2,5 dl vehnäjauhoja ja 4 kananmunaa.
Rasva ja vesi kiehautetaan kattilassa.
Jauhot lisätään nesteeseen koko ajan puuhaarukalla sekoittaen.
Alenna lämpöä, ettei jauhoseos pala ja jatka voimakasta vatkaamista kunnes taikina muuttuu kiinteäksi ja irtoaa kattilan reunoista.

Nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä hiukan.
Lisää munat yksitellen taikinaan, voimakkaasti vatkaten.
Taikinan pitää todellakin olla kunnolla jäähtynyttä ennen munien lisäystä, ettei tuulihatuista tule munakasta!

Tuulihatut voi astetella pellille lusikalla tai pursottaen:



Paista tuulihatut 200 asteessa, uunin keskitasossa, 20-30 minuuttia.
Varo avaamasta uuninluukkua kesken paiston, etteivät lässähdä.

Tältä näyttivät minun kypsät tuulihatut:


Juustokinkku-täytteeseen tulee 1 ps kinkkusuikaleita, 1 prk kermaviiliä, n. 2 dl juustoraastetta, 1 paprika, sinappia ja mustapippuria maun mukaan.
Persiljaa koristeeksi.

Pilko paprika pieniksi suikaleiksi ja sekoita ainekset keskenään.
Halkaise hatut ja lusikoi täytettä haluamasi määrä hatun sisään.
Koristele persiljalla.


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

BLOGIA ESITTELEMÄSSÄ

Olin VPK:n naistenpäivässä esittelemässä leipomuksiani ja myös muutaman koristeen tein näytille.
Näiden parissa kuluu helposti tunti jos toinenkin, kun oikein keskittyneenä kukkia ja muita koristuksia tekee :)

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!!!

Tänään juhlitaan äitejä ja sen kunniaksi kakku appelsiini-, ja suklaamoussetäytteillä.
Pohjina vaalea ja tumma kakkupohja.
Ruusu marsipaania ja pritsaukset suklaata.


ÄITIENPÄIVÄKAKKU II

Kakusta haluttiin herkkä, joten otin pitkästä aikaa käyttöön sydämen muotoisen kakkuvuoan.
Pohjina sekä vaaleat, että tummat kakkupohjat, täytteenä mansikkamousse.
Vaaleanpunainen sydän sokerimassaa.




tiistai 7. toukokuuta 2013

KAHVIHETKI YSTÄVÄN KANSSA

Löysin uudenlaisen cup cake-reseptin http://elamantapanakaunisarki.blogspot.fi/ - blogistilta, jota hiukan sovelsin eli normaali käyttämäni cup cake-taikina, johon lisäsin mansikkarahkaa .
Rahkan sekaan kannattaa lisätä hiukan perunajauhoja estämään taikinan vettyminen.
Paistamisen jälkeen kuorrutin mansikkakerma-tuorejuustoseoksella, maistuu ihan mansikkajäätelölle!

Taikinakin onnistui hyvin mutta paikallisen kaupan perusmuffinsivuoat eivät ole parasta mahdollista laatua, menettävät uunissa ryhtinsä.
Ja kuorrutukseenkin omaan käsialaan sopii paremmin iso tähtitylla, se siis ostoslistalle seuraavaksi ;)

Hyvää kuitenkin kuulemma oli ja se on aina pääasia.




tiistai 30. huhtikuuta 2013

RIEHAKASTA VAPPUA!

Kakkupohjana 4 munan kääretorttupohjat, välissä vadelmamoussea tumma suklaarouheella.
Koristeet sokerimassaa ja marsipaania, pritsaukset tummalla suklaalla.


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

KEVÄÄN KUNNIAKSI

Pitkästä aikaa kunnon kermakakku reiluin pursotuksin!
Täytteenä rommimoussea joka vie kielen mennessään.
Moussen ohje Täytteet-osiossa.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

GERBERAT

Kermakakkuun pyydettiin Gerberoita.
Itse kukka on helppo ja tuttu tehdä mutta lehtien kanssa saikin pähkäillä ja kaikkea tuli kokeiltua, käyttäen isoa, aitoa leheteä myös muottina.
Kuitenkin lopputuloksena luotin omaan, vapaaseen käteen.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

PIENELLE TUMMATUKKAISELLE TYTÖLLE

Kastekoriste tummatukkaiselle tytölle.
Samantien tuli ajatus tulipunaisista ruusuista hiuksiin sekä koristeeksi hennon mekon päälle.
Koriste sokerimassaa ja marsipaania, hiukset ja silmät pastavärillä.


maanantai 15. huhtikuuta 2013

MARIANNEA JA MARENKIA

Kakaran keittiössä kokeillaan välillä luovuuttakin reseptien suhteen, joten Marianne Crush-taikinaa ja Marianne Crush-marenkia kuorrutteena.


tiistai 9. huhtikuuta 2013

LAMMASFANILLE

Intohimoiselle lammasfanille ja -harrastajalle lammaskuppikakkuja appelsiinilla maustetulla taikinalla, kuorrute valkosuklaatuorejuustovaahtoa ja koristeet marsipaania.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

MAUKAS LIHAVOILEIPÄKAKKU

Kokeilin tehdä voileipäkakun itse tehdystä leivästä ja kyllä tuli maukasta!
Siispä leipäkone tilaukseen :)
Täytteenä Italiansalaattia, maksamakkaraa ja kurkkusalaattia.
Kuorrute Philadelphia-ruohosipulituorejuustoa ja koristeina perinteisesti kinkkusuikaleita ja viinirypäleitä.
Herneenversoilla saa helposti huolitellun pinnan voileipäkakkuihin.